Valmennus on yksilöllinen kokemus

Uupumuksen selätys

Sinulla on rohkeutta pysähtyä. Usein pelkäämme hetkeen pysähtymistä täysin turhaan. Pelko muodostuu siitä, että alkaessamme suunnitella ”paussia” se monimutkaistuu mielessämme ja ajatuksemme lähtevät ratkaisemaan asiaa, samoin kuin ne ratkovat muitakin pulmiamme. Joskus pysähtyminen ei todellakaan ole helppoa, se tuntuu jopa kivuliaalta. Ratkaisuksi tarjoan yhteistä keskustelua, jossa palautuminen mahdollistuu. Rentoutuminen ja kuunteleva ohjaus on sinulle tarjolla – …

Aika loppuu, kiire vie

On toisaalta ikävää, että aika saa niin suuren merkityksen, kun sitä ei ole. Vähän sama kuin raha, jollei sitä ole, se on aika usein mielessä.

Lilla on valmentaja ja asiantuntija

Hyvän mielen salaisuus -harjoitus

Mielen maisema ei aina ole nähtävissä ulospäin. Emme voi tietää toinen toistemme tilannetta tai voimavaroja. Emme tunne toistemme sisintä ja joskus jopa oman sisimmän näkeminen on vaikeaa. Tarvitsemme…

Liikunnallinen terapia on mahtava juttu!

Oletko sinä kiinnostunut liikkumiseen yhdistetystä terapiasta? Tutkimusten mukaan liikunta lisää mielihyvää ja auttaa jaksamaan paremmin. Siksi liikunnan yhdistäminen terapiaan on vallankumouksellisen innostavaa! Terapeuttinen liikkuminen on kävelyä tai muuta hidastempoista liikettä, jossa mieli saa endorfiineja eli mielihyvää ja keho saa liikuntaa.  Samanaikaisesti liikunnan lomassa keskustellaan asiakkaalle tärkeistä asioista. Valmentavan pt-terapeutin avulla kokonaisvaltainen hyvinvointi tulee erinomaisella tavalla …

Taianomaisia

Hetki hyvinvointia sinulle

Rehellinen itsensä tarkasteleminen silloin tällöin on paikallaan. Jokaisen on pysähdyttävä joskus, ainakin hetkeksi. Kun pysähdymme, vaikka vain pariksi minuutiksi ja hengitämme rauhallisesti syvään, alamme jo havaita omia tuntemuksiamme ja tunnistaa omaa tilannettamme selkeämmin. Kun lisäämme jokaiseen päivään pari pysähtymisen hetkeä, syntyy vuodessa suuri määrä stressittömyyttä, helposti. Stressitason laskeminen onnistuu pienten hetkien avulla yksinkertaiselta tuntuvalta tavalla. Silti se …

Luo hyvinvoinnin vuosi

Valtaosa meistä elää päivästä toiseen tukka putkella arkea suorittaen ja paikasta toiseen kirmaten. Osa ajattelee päivittäin seuraavaa lomaa tai toivoo elämään muutosta. Tutkimusten mukaan onnellisuus löytyy kuitenkin oivalluksesta pysähtyä siihen hetkeen, jota elää juuri nyt.

Hyvinvointi on kannattava sijoitus

Hyvinvoinnin Vuoksi tarjoaa laaja-alaista mielen ja kehon hyvinvointia! Tarjoamme koulutuspalveluja, järjestämme työpajoja sekä myymme laadukkaita hyvinvointituotteita. Meidän avullamme hyvinvointiresepti löytyy jokaiselle. 🙂

Mistä iloa tavalliseen arkeen?

Saatko sinä iloa tavallisesta arjesta? Onko arjessasi sellaisia päiviä, jonka jälkeen kaadut väsyneenä sänkyyn kaikkesi antaneena? Minulla on ja se tuottaa minulle valtavasi iloa. Paitsi silloin, kun teini-ikäisillä lapsillani olisi paljon kysyttävää, koti on kaaoksessa, tiskit ovat pöydillä levällään ja tiedän, että olisi autettava lasta ja olisi viisainta siivota, jotta aamulla olisi helpompaa. Näinä hetkinä …

Luo lapselle terveellinen ruokavalio

Terveellinen ravinto on merkittävä lapsesi kasvun ja kehityksen perusta. Sekä kasvatusalan ammattilaisilla että vanhemmilla on merkittävä vastuu siitä, että lapset oppivat arvostamaan monipuolista ja terveellistä ravintoa. Aikuisena vastaat lapsesi ruokailuista, tee itsekin nämä hienot uudet valinnat.